Ja mähän en halua olla mikään pehmeä.

Naisellisen pehmeä. Nii J mulle eilen sanoi. Pehmeä. Toi sana kaivertui mun mieleen jokaikisellä kuvottavalla kirjaimellaan. " Onneksi sä et ole enää niin laiha, että luut törröttää, nyt susta saakin jo taas kiinni. " Mutta enhän mä halua, että musta saadaan kiinni, enhän mä halua olla naisellisen pehmeä, kaareva tai rintava. Naisellisuus on mulle vain käsite muiden yhtä turhien ja merkityksettömien sanojen joukossa. Älä koske muhun.

Mun motiivi laihduttamisessa ei koskaan ole ollut se, että mä yrittäisin näyttää paremmalta. Ei ainakaan pitkään aikaan, ehkä ihan aluksi. En mä etsi tai yritä saavuttaa tällä muiden hyväksyntää, omaani korkeintaan. Että mä kykenisin hyväksymään itseni. Todellisuudessa mä en kuitenkaan saa mistään samanlaista mielihyväntunnetta, kun kilojen tippuessa. En ruoasta, alkoholista, huumeista, materiasta tai seksista. Ne on toissijalla. Täydellisen kontrollin saavuttaminen oman kehon hallitsemisesta ja haluista tuo mulle puolestaa niin järisyttävän ilon ja onnellisuuden tunteen, että sitä on lähes mahdotonta kuvailla sanoin. Eihän sitä voi tietenkään ymmärtää kukaan muu kuin toinen samanlainen.

Kyllä mä taas pystyn tähän. Mun on pakko pystyä.

<3>