tiistai 23. helmikuuta 2010

50kg :(

Vittu, vittu, vittu!!! Eilinen ei tosiaan mennyt odotetusti syömisien osalta. Tai no päivän olin syömättä, mutta illalla tuli niinsanotusti legendaarinen ahmimiskohtaus. Sain ahdattua suuhuni ison kasan makaroonilaatikkoa, salaattia, suklaalevyn, lakupatukoita, sipsiä ja kaikkea muuta mukavaa. Kalorit leijui varmaan jossain 3000 tasolla. Miksi mun piti mennä epäonnistumaan just maanantaina. Tuntuu kuin koko viikko olisi jo menetetty, vaikka tänään on vasta tiistai. Helvetti.

Nyt paino on sitten taas tasan 50kg. Toi luku tuntuu niin hirvittävältä ja isolta. Tänään en oikeesti aio pilata kaikkea. Saan syödä maximissaan 300 kalorin edstä. PISTE. Kävin mä myös aamupäivästä muutaman kilometrin kävelylenkillä, mutta en jaksanu rämpiä noissa lumikasoissa sen kauempaa, koska tuolla ulkona on aivan hirvittävä ilma. Se oli kuitenkin vähintä, mitä mä pystyin tehdä nähtyäni aamulla mun painon.

Mua ärsyttää niin suunnattomasti tää mun itsekurin puute. Miksi aina kaikki menee pilalle just kun on alkanut mennä hyvin??? Heti kun miettii, että nyt mä todellakin onnistun, niin aina tulee tää sama itkuvirsi tänne bloggeriin. No onneks toi paino ei kuitenkaan noussu mihinkään ihan pilviin. Kaikki toivo ei oo siis menetetty. vielä. Ainoo positiivinen puoli tossa eilisessä oli, että sain vihdoin ja viimein alotettua kunnolla kokeisiin lukemisen. Olin nimittäin kirjastossa lukemassa 4 tuntia hissan ylppäreihin. Tänään pitäis myös mennä sinne. Eipähän tuu ainakaan kirjastossa syötyä. Huomenna aion kertoa teille parempia uutisia painosta! :)

Toivottavasti teillä paremmin!

<3mandy

maanantai 22. helmikuuta 2010

Liian tasaista ja ahdistavaa.

Oho! Mulle on tullut uusia lukijoita, vaikka oonkin ollut ihan surkea blogin pitäjä. En oo jaksanut/kerinnyt päivitellä, kun mulla on ollut tosi paljon erilaisia juttuja.. Oikeastaan aika vaikea alottaa mistään, mitä tässä muutamien päivien aikana on tapahtunu.

Viimeksihän mä kerroin niistä äikän kirjotuksista. Samana päivänä mä lähdin ihan vahingossa ryyppäämään ja se päivä meni niin vituiks, kun ikinä saattaa mennä. Mä tappelin mm. kaikkien kaa ja kun esim. tulin himaan olin samantein potkassu rapun lasin paskaks ja menny hakkaamaan kotiovea. Onneks en jäänyt kiinni, koska mulle tulis muuten varmaan 400 euron lasku siitä lasista. Riitelin sitten J:n kanssa varmaan kaks tuntia kotona ja sammuin. Vittumaisinta tossa jutussa kuitenkin on, että mä en OIKEESTI muista mitään koko illasta. No joo mutta ei siitä sen enempää, sainpahan kahen viikon morkkiksen tostakin illasta.

Toiseks mulla oli ne penkkarit ja aikaa on kulunut niihin. Ne meni kyllä ihan kivasti. Oli hauskaa sprayata niitä haalareita ja heitellä pikkusille karkkia rekoista. Ainoo vaan, että niissä lavoissa oli ihan helvetin kylmä. Onpahan noi rekka-ajelutkin vähän romantisoitu, heh.

Nyt on sitten hiihtoloma ja pitäis alkaa lukemaan niin helvetisti tuleviin kirjotuksiin. Oon vaan keskittänyt kaiken mun ajatuksista laihduttamiselle ja se tästä tekeekin niin helvetin vaikeaa. Mä en pysty ajattelemaan mitään muuta kun mun syömisiä ja liikuntaa. Oon nyt saanut pidettyä ton painon hyvin alle 50 kilon ja tällä viikolla pitäis yrittää saada painoa tippumaan lisää. Ainoo vaan, että ihmiset on alkanut jotenkin tajuamaan. Ne kyselee mun painoa ja että mitä mä oon syönyt. Mä en oikeestaan tajua, että mistä ne on keksinyt. Mä oon ollut niin varovainen ja nyt kaikki on alkanut kyselemään. Mua on alkanut jotenkin pelottamaan ja ahdistamaan tää koko homma. Mulla ei oo ketään kelle mä voisin tästä puhua, enkä mä kyllä haluakaan ketään kelle puhua. Sen mä oon kuitenkin päättänyt, että mä en tätä lopeta. Pitää vaan laihduttaa maltillisesti, niin kyllä kaikki kohta taas unohtaa kysellä, että paljon mä painan.



<3mandy

perjantai 12. helmikuuta 2010

Äikkä ohi..

Hei kaikille! Tästä tulee pikainen postaus, koska oon tällasella kirjaston 15 minuutin koneella. Kiireiltäni kerkiän käydä tällaisella. Joo no tänään oli siis äikän ylppärit ja oli niin maan vaikeat. Vieläkin puistattaa, kun mietin sitä koetta. Äikkä on aina ollut mulle vahva aine, mutta toi koe oli kaikkea muuta kuin helppo. Saas nähdä kuinka käy, kun saan tulokset takasin. Olikos kellään muilla tänään äikän ylppäreitä? Jos oli, niin mitenkäs meni?

No ei niistä kokeista sen enempää. Ennenkaikkea halusin tulla kertomaan, että mä oon nyt saanut pidettyä ton mun painon alle 50 kilon. Oon tosi tyytyväinen iitteeni. On se hieman tosin heitellyt, mutta tänä aamuna paino oli edelleen alle järkytysrajan.

paino:49,9kg


Nyt mä kait uskallan laittaa seuraavan ruksin tonne sivupelkkiin. HYVÄ MINÄ!! Kyllä mä pystyn tähän. Oon niin täynnä motivaatiota.


Ainoa vaan, että tän päivän syömisissä mua huolettaa ne eväät, jotka söin siellä kokeessa. Mulla oli mukana voileipä 330kcal, salmiakkirasia, josta söin muutaman karkin n.50kcal ja keksipaketti, josta söin yhden keksin 85kcal. Loput karkit ja keksit heitin roskikseen, kun se koe loppui. Yhteensä siis 465kcal jo tähän mennessä. Nyt pitää vaan koittaa olla syömättä muuta tänään, ehkä jotain ihan pientä vaan. Mä en oikeesti aio mokata tänä viikonloppuna, MÄ PYSTYN TÄHÄN!
Tsemppia kamalasti kaikille!!


<3mandy

tiistai 9. helmikuuta 2010

Onnistuin.

Hauskaa, pääsen ensimmäistä kertaa moneen viikkoo kirjoittomaan, kuinka mä onnistuin. Sain kuin sainkin siis eilen pidettyä kalorit nollissa ja täänään vaakakin hymyille mulle aamulla. Mikään ei tuo samanlaista motivaatiota ja puhtia laihdutukseen kun pienemmät numerot ja peilikuva. Oikeastaan mä olin aamulla peiliin katsoessani melkein tyytyväinen. En täysin, mutta hieman kuitenkin.

paino:49,6kg


Oli todella ihana yllätys, että paino oli tippunut päivässä yli kilon vrran ja nythän mä tosiaan sain painon alle 50 kiloon. En viitti kylläkään vielä laittaa raksia tonne sivupalkkiin, koska en usko, että jaksan paastota tätä päivää ainakaan kokonaan ja pelkään, että painan taas huomenna enemmän. Tää mun hyväolo on siis hiukan kyseenalainen.


Eilinen meni ihan kivasti huolimatta siitä, että se mun kaveri pääsi sieltä sairaalasta. Juteltiin paljon ja se itkeskeli, mut oltiin kaveriporukalla liikenteessä. Ne hoitajat oli nimittäin sanonu sille, että nyt sun kannattaa lähteä ulos tyttöjen kanssa, koska oot joutunut olla suljetulla osastolla. Se sen masennus voi pahentua ( yllätys yllätys), jos se jää taas vaan yksin kotiin kyhjöttämään. Käytiin yhdessä kuppilassa pelailemassa biljardia ja lautapelejä. Samalla jouduin kyllä itsekin koetukselle, kun muut tilas pizzat ja mun oli vaan pakko sanoa, että oon syöny jo. Tuntu jotenkin hölmöltä valehdella parhaille kavereille syöneensä, kun muut valitti sitä, kuinka ei oo syöny muuta kuin appelssiinin koko päivänä. Mä en ikinä kuseta mun kavereita, mut sit valehtelenkin noin "mitättömästä" asiasta.


Muuten kuitenkin tosi hyvä fiilis pitkiin pitkiin aikoihin. Pelottaa vaan vähän noi kirjotukset perjantaina, mutta enköhän mä niistä selvii...


<3mandy

maanantai 8. helmikuuta 2010

Tässä sitä taas ollaan.

Viimeinen päivä koeviikosta takana, tänään vuorossa oli matikan koe. Meni niin perselleen kun olla ja voi. Samalla sain kokeet takasin. 2x Enkku 9, Äikkä 9 ja sitä matikkaahan mä en tosiaan vielä tiedä.. No joo, ihan jees meni, paremmin kuin odotin. Havahduin kuitenkin vasta tänään siihen, että perjantaina on äikän tekstitaidon ylppärikoe ja ens maanantaina enkun kuuntelukoe. Ja mä kun olin jo suunnittelemassa seuraavan viikonlopun ryyppyreissua. Tyypillistä.

Viikonloppu meni odotettua mukavammin. Se mun kaveri saapu meille illalla sieltä jyväskylästä ja vietettiin ihan kiva ilta. Jostain kumman syystä mua ei tehnyt mieli vetää mitään perseitä, joten ei tullut juotuakaan kuin vaivaiset viisi tuoppia. Edistystä näkyvissä mun juomisessa. Syötyä tuli kuitenkin taas niin liikaa ja paino nousi. Ei pahasti, mutta vähän. Puntari näytti aamulla 50,8kg. Sama vanha ärsyttävä oravanpyörä jatkuu. Hetkittäin musta tosiaan tuntuu, että musta ei oikeasti ole tähän. Jokin kuitenkin pakottaa mut jatkamaan vaan laihduttamista. Ja toisaalta minkähän takia mä nyt rupeaisin syömään normaalisti ja lihoamaan, kun oon itteni kanssa tapellu jo näinkin kauan. Ihan sama.

Nyt mä aion kuitenkin TOSISSANI alottaa tän alusta. Kyllä mä pystyn tähän. Tää päivä on ainakin sujunut ihan hyvin. Kaloreitä kertynyt pyöreät nolla, tosin on tässä kyllä vielä päivää jäljellä. Pakko yrittää jaksaa.

Mulla ois oikeesti nyt niin paljon kerrottavaa, mutta mä en vaan ehdi tarinoida niitä nyt. Tästä postauksesta tulis muutenkin varmaan kahen metrin pituinen, jos mä kaiken yhellä kertaa selittäisin. No nyt mulla on kuitenkin kova kiire. Pitää nimittäin lähteä hakemaan kaveria sairaalasta. Se joutu sinne torstai iltana, koska oli koittanut tehä itsarin viiltämällä kurkun auki ja syömällä kolmen levyn verran pameja + edellisenä iltana se oli vetänyt suonensisäisiä. Nään sen nyt ekaa kertaa ton illan jälkeen. Selitän myöhemmin hieman yksityiskohtia. Jepp, jos mulla ei ole sen suurempia ongelmia kaverit kyllä varmistaa että mun stressitaso pysyy korkealla. Ironista.

<3Mandy

perjantai 5. helmikuuta 2010

väsymyksestä sekaisin.

Anteeksi pitkä kirjoitus tauko. Mä oon vaan ollu niin poikki. Koulusta, ihmissuhteista, laihdutuksesta, oikeastaan kaikesta, mitä mun ympärillä tällä hetkellä pyörii. Mä en vaan jaksa. Tuntuu, että heti kun mä saan jotain mun elämässä hallintaan, kaikki kääntyykin yhtäkkia nurin kurin ja tullaan rytinällä alas. Mä en löydä sitä kultaista keskitietä, sitä mun elämän balanssia.

Mä oon jotenkin niin masentunut ja veto on koko ajan poissa. Sain lääkäriltä kouluun muutaman päivän sairasloman ja kun mä sitten menin kouluun, niin se ei sitten käynytkään poissaoloselvitykseski, vaan mun pitää käydä jotenkin anomassa poissaoloselvityksiä rehtorilta. Mä oon koko lukion käyny kunnialla; en oo joutunut keskeyttämään ikinä kursseja poissaolojen takia ja jos esimerkiksi tentin kurssin, niin oon yleensä saanut niistä kursseista kympin. Mä osaan siis käydä koulua vallan mainiosti, vaikken tunneilla kävisikään. Nyt kun mä sitten oon ollu saikulla, niin lennän tyyliin kursseilta pois. Vittu että ärsyttää. Mä toivon tosiaan, et toi koulu vois nyt antaa vähän periks, koska muuten mä en valmistu keväällä.

Toiseks, laihduttamisesta ei oo tullut yhtään mitään. Painoo jumittaa koko ajan 50 kieppeillä, muutama sata grammaa yli tai alle. Oon yrittäny kaikenlaista, mutta tuntuu, etten mä osais tehdä mitään oikein. Mä en pysty syömään normaalisti, mä en osaa laihtua, enkä mä halua lihotakkaan. Tää paino, joka mulla nyt on ei kuitenkaan tunnu oikeelta. Asiaa ei auta yhtään, että mulla on menkat ja oon niin helvetin pahalla tuulella koko ajan, että J:n kanssa tulee riitoja enemmän kun laki sallii. Vali vali.

Heh, varmaan just tän takia en oo jaksanut tänne pahemmin kirjoitella. Tuskin kukaan jaksaa kuunnella tällasta ainaista valitusta viikkoa kauempaa. Tänään aion ottaa kuitenkin itteeni niskasta kiinni ja ainakin yrittää kohentaa mun mielialaa. Mun yks kaveri tulee nimittäin tänään jyväskylästä meille ja KOITAN tosissani kasata itteni illaks, ettei se joudu ainakaan kuunnella mun valittamista koko iltaa.

<3Mandy