It`s better to be hated than loved for what you are not.

Ensinäkin, olin eilen taas syömättä. Oon niin ylpeä itsestäni. Mä en tajua, mistä toi mun kadonnut kontrolli taas putkahti takaisin. Ei sen kyllä niin väliä, pääasiahan on, etten ahmi kuin mikäkin porsas. Yksi asia mua kuitenkin ihmetyttää; siis lauantainahan mun paino nousi uudestaan sinne 51,8 kiloon, mutta nyt se on taas 50,3kg. Miksi niin paljon? Luulisi, että kahden päivän pastoamisen jälkeen ois vähän vähemmän. Mä kyllä join illalla 2 light siideriä saadakseni unta, joten kai se johtuu niistä.

Mua mietityttää muutenkin kauheesti tää päivä. Ollaan J:n kanssa menossa lätkämatsiin ja sovittiin, että ennen sitä käydään syömässä jossain. Mitä mä syön? No varmaan joku salaatti olisi ihan ok, mut silti toi koko tuleva homma tuntuu jotenkin epämiellyttävältä.

Tohon eiliseen vielä lisäten, kun mä tosiaan taisin vähän ylireagoida muutamaan kommenttiin. Mä olen oikeasti aivan sairaan herkkä ihminen. Saatan vetää ihan kauheat kilarit jollekin tuntemattomalle, jos se kattoo mua vähänkin vinosti, mutta toisaalta mä saatan saada kauheita empatiakohtauksia juoppoja kohtaan, kuinka niiden elämä on pilalla. Mä saatan saada J:lle itkupotkuraivarit, jos mun salaatissa on väärää juustoa, mutta silti mä itken afrikkalaisten nälkälapsien vuoksi. Mä olen yksi tunteiden sekamelska.

Joskus viimekeväänä mä tein tänne kyselypostauksen, jossa joku kysyi, mitä haluaisin muuttaa itsessäni ja mä vastasin: "Olla välittämättä muiden mielipiteistä." No selvästikään mä en ole saanut vielä sitä itsehillintää/taitoa. Niin, käytin siis eilen mun sh:sta nimitystä anorektinen syömishäiriö. Kyllä mä tiedän, että se ei ole mikään oikea nimitys, mutta mitä sitten? Mulla diagnosoitiin viime keväänä ihan vaan anoreksia, mutta en enää pidä itseäni anorektikkona, koska painan niin paljon. En mä jaksa täällä blogissa koko ajan sitä toitottaa. Tuliko nyt kaikille hyvä mieli?

-mandy