keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Memories.

Tiedättekös, mulla tuli eilen kauhea ikävä yhtä vanhaa sivustoa, joka poistettiin ajat sitten, lasiluurankoa. Mä muistan vieläkin kuinka mä löysin sen sivuston. Se oli noin puoltoista vuotta sitten, kun mä olin mutsilla käymässä ja odottelin, että J tulee hakemaan mut. Samaan aikaan mulla tuli riitaa mun parhaan kaverin kanssa, kun se oli niin mustasukkanen , että mulla olikin poikaystävä. Muistan, että olin ihan vitun paskana tona iltana ja sitten mä jotenkin vaan bongasin sen sivuston. Olin paljon aikasemmin alkanut liikkumaan ja syömään terveellisemmin ja musta tuntuukin, että toi nettisivu oli piste i:n päälle koko mun sairastumisessa. En mä mitenkään syytä tota sivua, mutta pakko myöntää, että kyllä se oli yhtenä syynä varmaankin tai vähintäänkin nopeutti tätä. Muistaakos muuten kukaan teistä sitä sivua?

Mutta joo, turhaan sitä haikailee suljetun nettisivuston perään. Sitäpaitsi, en mä enää tarvitse mitään thinspojuttuja niinkuin aluksi. En ole tarvinnut enää pitkään aikaan.Onhan mulla nyt omat kuvat muistuttamassa mihin mä pyrin. Mikä voisi olla parempaa thinspoa?

Eilen päivä oli ihan ok. Painoa tippui 200g. Joo oisihan sitä voinut enemmänkin lähteä, mutta jokainen pienempi luku vaa`alla on aina hyvä. Mun syömiset:

aamu:kahvi
päivä: kanasalaatti 300kcal
iltapäivä: munakas 260kcal + rusleipä 300kcal
ilta: jäätelö 210 kcal
= 1070 kaloria

Heti voisin tosta sanoa, että toi illalla syöty jäätelö oli kyllä mitä turhin. Mulla ei ollut millään lailla nälkä, kunhan nyt vaan päätin syödä -.-. Mä en nyt kuitenkaan ala mistään jätskistä marisemaan, koska pääasia tosiaan on, että paino putoaa. Jos mun paino putoaisi hampurilaisia syömällä, niin sitten mä vetelisin niitä hamppareita.

Niin ja tosiaan olinhan mä eilen tanssitunnilla, jossa tuli taas poltettua muutama sata kaloria. Mä en ookaan täällä maininnut, että mä aloitin tossa kesäkuussa siis uuden harrastuksen eli tanssin. Oon käynyt nyt kohta puolvuotta noilla tunneilla ja tykkään kovasti. Käyn yleensä kerran tai kaksi viikossa. Tänään pitää koitttaa syödä vähän kevyemmin, koska en oo menossa mihinkään treenaamaan. Jalat on nimittäin sen verran kipeenä.

Niin ja hei. Mulla on tänään työhaastattelu. Pitäkää peukkuja!

-Mandy

5 kommenttia:

  1. Paljon tsemiä haastatteluun! Eikä pienii herkkui kantsikkaan ottaa iteltään kokonaan pois, koska muuten tulee se pelätty ratkeaminen :/ ja sit ahmii.. muistan joskus nähneeni sen lasiluuranko sivun ja sen jälkeen se heti emlekin lopetttiinkin, ennenkun ehin ees perehtyä siihen, mutta kaikkien puheet täällä ja muut keskustelupalstat oli piste I:in päälle mun sairastuessa :( tai no en mä enään ole sairas, ei mua voi kutsua siten.. ps. anteeksi etten ole kirjoittanu sulle pitkään aikaan ja olen vain ollut hiljaa :(

    VastaaPoista
  2. Mä muistan ton lasiluurangon kanssa, se oli mullakin yks ekoista tollasista sivustoista mitä löysin ja joo, veikkaan, et se mullakin vaikutti kaikkeen tähän laihdutus+ruuan kanssa leikkimis -sekoiluun. Ja kaiken päälle mä oon jo bongannu toisen hyvin pitkälle lasiluurangon kaltasen sivuston :D Joku höyhenen kevyt tais se foorumi olla :D Ei noi tollaset foorumit kauheen terveitä kyllä ole, mutta ei niitä vaan pystytä kokonaan karsimaan poiskaan, internet on niin ihmeellinen paikka :D

    VastaaPoista
  3. Mä muistan lasiluurangon ja se oli mulle se eka tämmönen sivusto jonka löysin ja veikkaan sen vaikuttaneen mun laihduttamiseen aika paljonkin.

    Tsemppiä työhaastatteluun ja muutenkin <3 :)

    VastaaPoista
  4. onnee haastatteluun! toivottavasti saat paikan!! joo mä muistan myös tuon sivuston, en ehtiny siellä lukemaan kun muutaman jutun, kun se sitten suljettiin ja kyllä se vähän harmitti. muistan lukeneeni sieltä kuinka pystyy oksentamaan helpommin ja paljonko syödään päivässä kcl. olisi pitäny löytää se sivu aikasemmin. ootko löytäny vastaavaa sivua?

    VastaaPoista
  5. Mitä tanssilajia harrastat? :)

    VastaaPoista