Mulla on ihan kauhea stressi muutenkin. Mulla on ne vaatekuvaukset kahen viikon päästä, enkä tosiaankaan haluaisi olla tällanen sotanorsu. Ne kuvat, jotka niillä musta alunperin oli, on otettu tyyliin puoli vuotta sitten, jolloin mä painoin 48kiloa. Mun olisi oikeasti vaan pitänyt kieltäytyä koko kunniasta, koska mitähän ne kelaa, kun sinne tuleekin hoikan ja siron tytön sijasta tällanen pullero. Nyt mun on pakko tehä jotain tosi radikaalia tähän mun syömiskäyttäytymiseen:
Eli tästä päivästä lähtien en syö mitään muuta kuin erilaisia salaatteja, keittoja ja ehkä joskus ruisleipää. Ei karkkia, suklaata tai pizzaa. Ei hampurilaisia, jäätelöä tai vaaleaa leipää. Ei hiilareita, eikä mitään muitakaan inhotuksia. Oon saanut niin tarpeekseni tästä "terveellisestä" laihduttamisesta, että nyt alotan tän silleen, kuinka mä tän parhaiten osaan. Oon niin vihanen itselleni. Hyi, hyi, hyi!
Lisäksi mä en ollutkaan eilen siellä tanssitunnilla, koska mä oikeasti nukuin vahingossa sen yli. Menin suoraan töistä päiväunille kotiin, mutta heräsinkin vasta 7 aikaan illalla. Se oli puhdas vahinko, mutta vitutti silti, koska olisin halunnut päästä treeneihin. No otan ton urheilupäivän jotenkin kiinni viikonloppuna ja tänään lähen suoraan töistä sinne aerobiciin. Eipähän tuu ainakaan nukuttua pommiin keskellä päivää.
Anteeksi nyt kaikille yhteisesti tää mun kamala angstaaminen. Oon yrittänyt jollain tapaa pitää tätä mun blogia vähän positiivisempana, mutta nyt oli pakko antaa huutia itselleni. Niin iso shokki toi paino taas oli mulle. Niin ja tänään käyn ostamassa anti-saltteja.
-mandy
Vaakoja ei pitäis olla ikänä keksittykään!
VastaaPoistaVoimia hirveesti, muo ei ainakaan haittaa 'angstaaminen'. Meinaan jos on paha olo, niin se on hyvä että purkaa sen. Ja sitä varten me muut ollaan että tuetaan. *halaa* ♥
Sitä varten blogi on, että voi kertoa kaikista tunteista. Ei pahaa oloa tarvitse anteeksipyydellä.
VastaaPoistaMitkä vaatekuvaukset?
Voimia rakas <3