Vuosi takana blogihiljaisuuta, joskus terveenä, joskus ei niinkään. Kirjoittamattomuuteni taustalla on eritoten se, että uskon vakaasti blogikirjoittelun pitäneen syömishäiriötäni enemmän tai vähemmän hengissä. Tai ainakin olen kuvitellut niin. Todellisuudessahan sh ei kuitenkaan koskaan kokonaan ole vuoden aikana minusta pois lähtenyt.
Mun elämä on tässä vuoden aikana jonkin verran muuttunut. Koko viime vuoden olin vakkariduunissa pitäen välivuotta opiskelusta ja "etsien itseäni" pohtimalla, mitä mä haluaisin oikeasti tehdä. No itseänihän en toki vielä löytänyt, mutta opiskelupaikan sain ja vieläpä Helsingistä. Olen myös edelleen J:n kanssa yhdessä ja muutimme vajaa vuosi sitten ihanaan kaksioon lähelle keskustaa. Kaikki palaset ovat siis loksahtaneet kohdalleen, lukuunottamatta sitä yhtä tuolla korvien välissä.
Miksi mä sitten kirjoitan nyt? Se on hyvä kysymys myös itselleni. Tiedostan, että mieleeni tulvii ajatuksia laihduttamisesta ja sen seurauksista, muistoja syömishäiriöstä ja ahdistuksesta. Selailen sh-blogeja ja artikkeleita syömishäiriöistä, tutkin laihdutusvinkkejä innokkaanaana ja tarkkailen painoani. Ehkä taustalla on syksyllä alkava suuri elämänmuutos tai muutenvaan tyytymättömyys tämänhetkiseen painooni, 52,5 kilooni. Ainahan kaikki on liikaa, kun puhutaan painosta. Ymmärrän myös, etten koskaan halua palata entiseen ja olla langanlaiha ja sairas, mutta se pari kiloa. Ne kuuluisat viimeiset sanat. Haluan vaan pari kiloa pois. 50 kiloa olisi ihan hyvä, suorastaan täydellinen.
Tuntuu vaan, ettei ole ketään, kenelle puhua. Ei ketään kiinnosta kuunnella 21-vuotiaan naisen ainaista jankutusta painosta ja syömisestä. Ei ne ymmärtäisi, jos en ymmärrä itsekään. Siksi mä kirjoitan.
<3Mandy
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti